maanantai 5. kesäkuuta 2017

Joonas 11kk

Tämäkin postaus tulee myöhässä, sillä poika täyttää viiden päivän kuluttua 1 vuotta! Ihan järjetöntä, kuinka nopeasti aika on mennyt.

Postaustahti ei lähiaikoinakaan koe suurta muutosta, sillä tietokoneeni näyttö menee päivä päivältä huonompaan suuntaan ja Juuson tietokoneen näppäimistö ei houkuttele, kun tarkoituksena on kirjoittaa jotain. Kyseessä kun on mekaaninen näppäimistö, joka on tarkoitettu lähinnä pelaamiseen. Uuden läppärin hankinta on kyllä mielessä joka päivä, mutta tällä hetkellä jokainen euro menee ihan kaikkeen muuhun.


No mutta, viisi päivää sitten tuli täyteen vuosi lasketusta ajasta. Päivitinkin Instagramiin ajatuksia lyhykäisyydessään tuosta päivästä ja siitä, kuinka ajattelin ettei poika synny koskaan. Pian kuitenkin tuo pieni ihme, joka ei millään olisi meinannut syntyä, täyttää vuoden. Tulevaa päivää miettiessä pakostakin iskee pieni vauvakuume. Vielä vuosi sitten kaikki oli edessäpäin. Saisin jälleen kokea synnytyksen ja saisin pienen vauvan rinnalleni ensimmäistä kertaa. Ikävöin sitä aikaa, vaikka silloin vaikeaa olikin.


Pian vuoden täyttävä poika osaa syödä itse sormin ja lusikalla. Poika seisoo muutaman sekunnin kerrallaan ilman tukea ja kävelee hienosti pitämällä yhdellä kädellä kiinni äitin tai isin kädestä. Poika ymmärtää sanat nukkumaan, syömään, sykkyyn/sylkkyyn, ei, Joonas, sisko, isi, äiti, hattu, hauva, kiitti, anna. Omia sanoja ei vielä hauvan ja äittän/äittin lisäksi tule, mutta juttua riittää muuten vaikka muille jakaa.

Poika osaa tehdä asiansa potalle ja pesee hienosti hampaansa sen jälkeen, kun joku muu on ne ensin pessyt kunnolla. Poika tykkää leikkiä vedellä ja suihku onkin yksi lempipaikoista. Ruoka maistuu hyvin. Todella hyvin. Vaikka yhä valikoidusti. Liharuoat ei kalaa lukuunottamatta meinaa maistua, mutta sen sijaan hedelmät, marjat ja pastat kelpaavat paremmin kuin hyvin.

Yöt on alkaneet pikkuhiljaa helpottaa *kop kop*, mutta illat on edelleen katkonaisia. Ehdin jo suunnitella pyytäväni lähetettä sairaalan unikouluun, mutta päätin yrittää vielä kotona. Mulla alkaa koulu alle kolmen kuukauden kuluttua ja uni ennen sitä ja sen aikana olisi todella tärkeää jo pelkästään koulumenestystä ajatellen. Tällä muistilla ei nimittäin paljoa opita.


Joonas on yhä äitin poika, mutta isästä on tullut viimeaikoina entistä tärkeämpi. Jos isi meinaa lähteä johonkin, tulee pojalle itku. Isin syliin kiivetään useammin ja poika on siihen muutaman kerran nukahtanutkin.

Viimeiset kaksi päivää ollaan pojan kanssa opeteltu nukahtamaan omaan sänkyyn. Päiväunille mentäessä ei ole ollut mitään ongelmaa ja parin minuutin silittelyn ja kädestä pitämisen jälkeen poika on nukahtanut, mutta yöunille nukahtaminen on vaikempaa. Mutta pikkuhiljaa...

Imetys ollaan nyt lopetettu kokonaan. Poika osoittaa välillä mieltään ja harmittaa, kun ei saakaan maitoa, mutta yllättävän kivuttomasti tämä on mennyt. Itseä ei sureta, ainakaan vielä.

Viikon päästä me lähdetäänkin lasten ja mumman kanssa matkalle! Mutta sitä ennen koittaa odotettu ja pelätty 10. päivä. Joonaksen 1-vuotispäivä.

keskiviikko 31. toukokuuta 2017

Imetyksen lopettaminen

Pikkuhiljaa se päivä lähenee, kun imetys lopullisesti päättyy. Mulla tulee ikävä niitä yhteisiä hetkiä, pojan katsetta ja jollain hullulla tavalla niitä alun vaikeuksia kipuineen ja itkuineen. Niistä kuitenkin päästiin yli ja matka on ollut todella opettavainen. En koskaan ajatellut pääseväni näin pitkälle. En koskaan ajatellut kasvavani ihmisenä vajaassa vuodessa näin paljon. En ajatellut, että nauttisin imetyksestä ja synnytyksen jälkeen kuvittelin olevani tyytyväinen, jos pystyn imettämään poikaa kuukauden.

Pian on kuitenkin vuosi imetystä takana ja olen todella ylpeä itsestäni. Samalla olen kiitollinen synnärin kätilöille, mun äidille, Juusolle ja neuvolamme terveydenhoitajille, jotka tukivat mua ja mahdollistivat tämän taipaleen.



Miksi sitten lopetan? Poika täyttää pian vuoden ja koen, että imetys ei enää tuo kummallekaan meistä sitä samaa tarvetta ja turvaa, mitä se on tähän mennessä tuonut. Tuntuu luontevalta lopettaa tähän, kun poika syö enää kerran päivässä jos tarve kasvaa oikein suureksi.

Vielä pari kuukautta sitten mietin, etten pysty koskaan lopettamaan. Kun maitoa oli herunut todella huonosti koko päivän ja illalla poika jo huusi, niin pelkäsin että tähän se loppuu. Tähän epäonnistumiseen. Ilman kummankaan aloitetta. Mutta nyt kun imetyskerrat on pikkuhiljaa vähentyneet osittain pojankin aloitteesta, olen kokenut todella luontevaksi itse vähentää ne ensin kahteen (aamu- ja iltatissi) ja sitten yhteen kertaan. Sitä en ole vielä päättänyt, milloin se viimeinen hörppy tissimaitoa otetaan, mutta se päivä häämöttää jo lähitulevaisuudessa.

Imetys on ollut synnytysten ohella kaikkine vaikeuksineen yksi mun elämäni parhaista kokemuksista.

perjantai 5. toukokuuta 2017

Haastattelussa Olivia

Mikä sun nimi on?
- Olivia

Minkä ikänen sä olet?
- *Näyttää neljää sormea*
Kuinka paljon toi on?
- Neljä! Mä olen neljä!

Missä sä asut?
- Äitin tykönä elikkä Turussa

Ketä kaikkia sun perheeseen kuuluu?
- Äiti, veli, Juuso

Mikä pikkuveljen nimi on?
- Joonas

Minkä ikäinen pikkuveli on?
- *Näyttää nyrkkiä* (eli nolla)

Onko sulla parasta kaveria?
- Mm m...
Mikä sen nimi on?
- Juuni, Stella. Osaakko varmasti kirjottaa heiän nimet?

Mikä sun lempiruoka on?
- Ketsuppi, perunasalaatti ja lihapulla. Ja sellaisia pitkiä joita syödään tälleen, kato.
Mitä se on?
- Niitä pitkiä sellasia.
Ai spagettia?
- Nii!

Entä mikä on sun lempileikki?
- Nukkeleikki. Kotileikki on minun lempi päiväkodissa leikki.

Entä lempiväri?
- Pinkki ja liila. Oranssi jaaa liila ja keltanen ja oranssi.

Mikä on parasta kesässä?
- No kun pääsee uimaan.

Entä talvessa?
- Sillon heitellään lumipalloja toisia päin!


Tähän kohtaan päättyi tytön mielenkiinto. Vauhtia ei tytöstä ainakaan puutu ja välillä mietin, miten noin pienessä ihmisessä riittää niin paljon tarmoa. Paikallaan oleminen ei lapsilta yleensäkään onnistu erityisen hyvin, mutta Olivia on varustettu parilla lisäpatterilla.

Viimeksi neuvolassa me jo kysyttiin lähinnä vitsillä, että milloin voi alkaa epäilemään ADHD:ta. Hyvä vaan, että jaksaa touhuta!

torstai 27. huhtikuuta 2017

Joonas 10kk



Siitäkin on jo yli kaksi viikkoa, kun Joonas täytti kymmenen kuukautta. Reilun kuukauden kuluttua meidän vauva on taapero!

Ollaan lähes kaikessa otettu takapakkia. Taaperokärryn kanssa kyllä kuljetaan edelleen, mutta mieluiten polvillaan. Käsistä kiinni pitäessä ei huvita kävellä kovinkaan pitkiä matkoja enää. Syöminen ei ole kokenut parannusta ja puurosta kieltäydytään muutaman lusikallisen jälkeen. Sormin menee kaikki, mikä on mennäkseen. Mutta en ota tästä mitään stressiä, takapakki kun on lähes kaikissa ikävaiheissa jossain kohtaa normaalia.

Osasyynä kaikelle tälle on luultavasti hampaat ja flunssa. Sain jo yösyötöt loppumaan yhden yön aikana, mutta tätä nautintoa kesti ainoastaan kahden yön ajan. Ei sillä, että poika olisi heräämättä nukkunut koko yön, mutta ei ainakaan tarvinnut syöttää. Mutta sitten tuli ne hampaat. Hampaat, joita ollaan odotettu tulevaksi jo monta kuukautta. Ensin tuli yksi ja heti perään toinen. Näistä yli päästyään tuli flunssa. Nenä tukossa ei pysty kukaan nukkumaan. Varsinkaan tuttia syövä vauva. Samaan aikaan mulla oli ollut flunssa jo jonkin aikaa eikä olo antanut periksi valvoa öitä.

Poika herää 4-7 kertaa yössä. Joskus syömään, joskus raivoamaan, joskus pirteänä kuin mikä ja joskus selvitään pelkällä tutin takaisin suuhun laittamisella. Oli mikä oli, mun yöunet ei ole koskaan kärsineet näin paljon. Raa'alta kuulostaa, kun yksi päivä mieleeni juolahti etten ole yli kahdeksaan kuukauteen nukkunut yhtäkään yötä nousematta ylös vähintään kaksi kertaa.

Kesä tulee ja sen mukana aurinko nousee aina vain aikaisemmin. Poika on selvästi mennyt tästä sekaisin ja lähes joka aamu viiden jälkeen valvon pojan kanssa pahimmillaan kaksi tuntia. Hankintalistalla onkin nyt lastenhuoneeseen oikeasti pimentävät verhot.



Poika on siskonsa tapaan todella ilmeikäs. Huumorintajuakin löytyy jo ja pojan lempileikkeihin kuuluu (etenkin isin) säikäyttäminen. Poika alkaa murista ja kun toinen pelästyy, niin pieni meinaa tikahtua nauruun. Tätä voi jatkua monen minuutin ajan. On se vaan niin hauskaa! Välillä meillä leikitään myös hippaa.

Poika on ollut jo pitkän aikaa kova höpöttämään, mutta tällä hetkellä ainut sana jonka voisi oikeasti sanaksi tulkita, on äittä/äitti. Kakkaa meillä hoetaan myös paljon, mutta se taitaa olla samaa litaniaa mitä poika on hokenut jo monen kuukauden ajan; mammaa, pappaa, vauvaa, kakkaa...


Tämä nyt ei ihan ollut sitä positiivisuutta, mitä viime postauksessa lupailin mutta parempaan suuntaan mennään koko ajan!

tiistai 25. huhtikuuta 2017

Flunssakierteessä

Blogi on jäänyt kokonaan taka-alalle, mutta ei ole ollut poissa mielestä. Joka ilta pieni ääni muistuttaa blogista, jota en ole päivittänyt pitkään aikaan. Juttuja olisi ollut, mutta ei voimia kirjoittaa niitä.

Olen ollut pian kolme viikkoa flunssassa, eikä loppua näy. Sillä välin Juuso, Joonas ja Oliviakin ovat omansa sairastaneet. Toinen riesa on ollut päänsärky, josta olen kärsinyt enemmän ja vähemmän joka päivä vajaa kaksi viikkoa. Tämän lisäksi Joonas sai mun tietokoneen näytön säröille pudottaessaan sen sohvalta. Tästä on jo aikaa, mutta sen jälkeen en ole montaakaan kertaa läppärin kantta avannut.

Viime postauksessa puhuin sähköpostiviestistä, jota odotin innolla. Se tulikin heti seuraavana aamuna, mutta uutiset eivät olleet toivottuja. Viesti liittyi siis asuntoon, jota haimme. Olimme jonossa sijalla viisi ja muutama tunti viestin saapumisen jälkeen asunnon ilmoitus poistui. Olen jo pidemmän aikaa toivonut, että pääsisimme pois tästä asunnosta. Ei tässä suuria vikoja ole, mutta suurin ongelma on ehdottomasti tilan puute. Kaapit ja häkkivarasto ovat ääriään myöten täynnä tavaraa, joita ei pysty raaemmalla kädelläkään karsimaan. Sen seurauksena meidän nurkissa lojuu erilaisia pusseja ja laatikoita, joita ei yksinkertaisesti saa mihinkään piiloon. Tämän vuoksi harkitsen uudestaan joskus aiemmin mainitsemaani asuntoesittelyä.

Toinen ongelma on muodostunut vasta viime aikoina. Muutama kuukausi sitten tässä talossa vaihtui monen asunnon asukkaat ja mitä enemmän tänne muuttaa uutta väkeä, sitä enemmän tulee häiriöitä. Halusin tai en, opin yhden naapurin kuukautiskierron. Petipuuhat kuuluu liiankin selvästi ja nautin muutaman päivän hiljaisuudesta joka kuukausi. Yhteen asuntoon on luultavasti perustettu huvipuisto. Kolinaa, pauketta, huutoa ja tavaroiden raahaamisen ääniä kuuluu yötä päivää. Jos en tietäisi paremmin, voisin nukkumaan mennessä vannoa että joku paiskoo peilikaapin ovia meidän kylpyhuoneessa. Kolina kuuluu meille niin selvästi, että lastenhuoneessa oleva itkuhälytin reagoi siihen.

On täysin arpapeliä millaiseen asuntoon muuttaa ja siksi odotan innolla, kun me vihdoin ostetaan omakotitalo. Mutta siihen on vielä aikaa.

Joonaksen yöt menevät jatkuvasti huonompaan suuntaan ja yöunet on meillä enää pelkkä vitsi. Väsyneenä ja kipeänä huumorintaju on aika nollilla ja siksi mun sietokyky kaikkeen ylimääräiseen on laskenut huomattavan paljon.

Mutta jatketaan tästä eteenpäin hieman positiivisemmilla postauksilla! Ihanaa tiistaipäivää kaikille!

sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Joonas 9kk



Kylläpä viime postauksesta on taas vierähtänyt paljon aikaa. Meillä täytetään pian jo 10kk ja se on ikä, jota odotan tällä hetkellä eniten. Silloin nimittäin saa tarjota maitotuotteita, lukuunottamatta itse maitoa.

Seuraava neuvola on vasta 1-vuotiaana, joten mitään tarkkoja mittoja meillä ei tällä hetkellä ole. Kotivaa'alla ollaan poikaa välillä punnittu ja huimat 10 kiloa on jo täynnä. Ollaan siirrytty pikkuhiljaa enemmän sormiruokailun pariin ja poika popsiikin mieluiten vihanneksia todella hyvin. Puuro syödään lusikalla ja sitä menee hurjia määriä, ihan kuin isällään tämän ollessa pieni.

Joka päivä poika kehittyy lisää ja oppii jotain uutta. Brio kärryn kanssa poika kävelee kotia ympäri joka päivä ja nyt vain odotellaan, että päästään ulos jatkamaan kävelyharjoituksia.

Imetän edelleen, joka on mulle todella suuri asia. Niin monet kyyneleet olen asian takia vuodattanut, kun olen pelännyt että imetys loppuu ilman mun tai pojan päätöstä, mutta yhä pärjäillään. Öisin poika syö vieläkin kaksi kertaa ja niistä, tai ainakin toisesta kerrasta, yritetään päästä eroon heti, kun mun jaksaminen antaa vähänkin myöden.

Poika siirtyi pari viikkoa sitten siskon kanssa samaan huoneeseen ja yöt rauhoittuivat huomattavasti. Enää herätään ainoastaan syömään. Vielä kun sisko malttaisi antaa pikkuveljen nukkua aamuisin pidempään.

Täällä me eletään päivä kerrallaan ja tällä hetkellä odotan sormet kaikki mahdolliset ristissä, että saisin viimeistään tiistaina erittäin toivotun sähköpostiviestin, joka muuttaisi meidän elämää jälleen parempaan suuntaan. Siitä lisää ensi viikolla, oli lopputulos sitten mikä tahansa.

Ihanaa alkavaa viikkkoa kaikille!

sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Miksi linnut lentää?

Huhtikuussa tein postauksen Olivian kyselyiästä. Alkutalvesta meille rantautui miksi -vaihe. Sitä on ollut havaittavissa enemmän ja vähemmän jo viimeisen vuoden, mutta nyt ihan kaikki käännetään miksi-muotoon ja kaikesta on mahdollista kysyä miksi.

Mun käsien rasvauksesta Olivia sai aikaan kymmenen miksi -kysymystä. Aamun ensimmäinen ja illan viimeinen kysymys on miksi. Huumorilla suhtautuminen auttaa ja jonkun on helppo ajatella, että on suloista kun lapsi on kiinnostunut kaikesta ja haluaa oppia jatkuvasti uutta, mutta onhan se välillä rankkaa vastailla kaikkeen ihan koko ajan. Varsinkin, kun moni miksi -kysymys on sellainen, johon ei voi millään vastata tai vastaus pitää katsoa netistä.

Mutta onhan se niin, että tämä - kuten kaikki muutkin vaiheet - kuuluu lapsen kehitykseen. Mikään vaihe ei nimensä mukaisesti kestä ikuisuutta ja O fiksuna tyttönä saa kyllä paljon tietoa irti kyseenalaistaessaan kaiken. Vaikka äiti kokeekin itsensä välillä hyvin tyhmäksi, kun moneen joudun vastaamaan en tiedä. Googlettamalla vastauksen löydettyäni olen taas itsekin yhtä tietoa rikkaampi. Rasittava vaihe, mutta voi mitä elämänohjeita ja uusia faktoja siitä opitaankaan!