STRESSITÖN JOULU - BLOGIHAASTE

Sain Kaaos kahdessa kerroksessa -blogin Emmiltä haasteen kertoa, miten tehdä joulusta stressittömämpi. 

Mä stressaan ihan kaikesta, jopa asioista joita ei ole tapahtunut tai ei ole tapahtumassakaan. Suunnittelen aina kaiken etukäteen, mutta lähes joka kerta asiat menee juuri sillä väärällä tavalla. Olen aina tykännyt suunnitella erilaisia juhlia ja muun muassa kutsu- ja kiitoskortit olen suunnitellut niin aikaisessa vaiheessa, että lopputulos on jotain ihan muuta. Ristiäiskutsutkin suunnittelin jo ennen Joonaksen syntymää.

Tuleva joulu on ensimmäinen, jota todella stressaan. Onhan siinä aina ollut oma pieni suunnitteleminen ja lahjojen ostaminen on yksi suurimpia stressin aiheitani, mutta tänä jouluna meidän pitäisi sumplia kolme paikkaa muutamaan tuntiin. Ja on edelleen ihan auki, missä järjestyksessä mikäkin tapahtuu.

1. Suunnittele aikataulu hyvissä ajoin
Kun sen jättää viimetippaan, on stressitason nousu taattu. Etukäteen mietitty aikataulu helpottaa, kun tietää mihin kaikkeen jää aikaa ja mitä pitää tehdä jo etukäteen. Ei myöskään kannata luoda itselleen minuuttiaikataulua, sillä kaikki ei välttämättä mene suunnitelmien mukaan ja yllätyksiltä on vaikea välttyä, etenkin lasten kanssa.

2. Osta lahjat ajoissa (netistä)
Tämän olen oppinut kantapään kautta, mutta silti osa lahjoista jää ihan viimeisille päiville. Mitä lähempänä joulu on, sitä vaikeampi mun on päättää mitä ostan kenellekin ja otan asiasta liikaa stressiä. Netistä lahjojen tilaaminen on kätevää, sillä ei tarvitse kiertää monta kauppaa läpi ja jonottaa hiki hatussa jotain, mitä ei välttämättä ole oman paikkakunnan liikkeissä.

3. Kaikkia perinteitä ei tarvitse kunnioittaa
Jos joulu tuo tullessaan uusia asioita - kuten meillä tänä vuonna - aikataulua helpottaa joidenkin perinteiden pois jättäminen. Mikäli olet tottunut käymään joulusaunassa heti aamusta, siirrä se tarvittaessa iltaan. Hautausmaalla käyminen kuuluu monen jouluperinteisiin ja sitäkin voi muun aikataulun venyessä siirtää myöhemmälle. 

4. Älä tee mitään velvollisuudesta
Jos et jaksa tehdä koko suvulle joulukortteja itse, älä tee. Osta valmis korttipohja kaupasta ja halutessasi liimaa siihen tulostettu/tilattu kuva esim. lapsistasi. Pääset helpommalla eikä sinun tarvitse leikata, liimata ja koristella kaikkia erikseen. Ota kaikki apu vastaan mitä sinulle tarjotaan ja pyydä sitä rohkeasti. Joulua ei ole pakko valmistella yksin ja kukaan tuskin odottaa sinulta yhtään sen enempää, kuin voit tarjota. Tästä pääsemmekin kohtaan viisi...

5. Älä tavoittele täydellisyyttä
Ole oma itsesi ja anna sen näkyä. Joulun ei tarvitse (eikä kuulu) olla väkinäistä sukulaisilla vierailua, vaan ota rennosti! Jos sinulle on tyypillistä myöhästely, älä ota stressiä paikkoihin ajoissa ehtimisestä. Jos et ole siivousintoilija, älä puunaa kotia kiiltäväksi vaan anna elämän näkyä. Siivousta helpottaa kuitenkin kohta kuusi...

6. Siivoa koti huone kerrallaan
Älä jätä suursiivousta viimehetkelle vaan siivoa silloin, kun aikaa on. Yksi huone kerrallaan.

7. Rentoudu
Ennen aattoa on hyvä ottaa mahdollisuuksien mukaan aikaa itselleen. Käy kampaajalla tai keskity järjestelyihin ihan yksin. Mä tykkään askartelusta, mutta jos teen esim. joulukortit kaiken hässäkän keskellä kiireessä ja pakolla, on se kaukana mukavasta vapaa-ajan vietteestä. Stressaan korttien onnistumisesta ja siitä, kelpaako ne vastaanottajalle, jos en saa tehdä niitä ihan rauhassa ilman kiirettä.

Mitään erikoisia koristeita meillä ei luultavasti tänäkään vuonna nähdä, mutta teille muille hyvä vinkki olisi koristella pitkin joulukuutta (ja miksei jo marraskuun puolella). Kaiken jättäminen aaton aattoon tai jopa aattoon vie vain aikaa kaikelta muulta.

Tänä jouluna meillä on kiire. Tiedän sen jo nyt, mutta aion tavalla tai toisella jättää iltaan omaa aikaa. Aion vain maata sohvalla ja nauttia rauhasta ja hiljaisuudesta. Olivia on mitä luultavammin mun vanhemmilla yötä ja kunhan Joonas nukkuu rauhassa, voin kömpiä Juuson kainaloon sohvalle ja katsoa telkkaria.

Haastan

Oo siellä jossain mun -blogin Jannan sekä

Muksublogin Elsan

kertomaan omista vinkeistä, joilla tavoitella stressitöntä joulua :)

ISIT ON PARHAUTTA

Palataan ajassa viikko taaksepäin. Viime sunnuntaina vietettiin isänpäivää ja Olivialla oli juhlia enemmän, kuin tarpeeksi. Aamulla hän meni isänsä kanssa pulkkailemaan ja iltapäivällä lähdettiin mun vanhemmille. Olivia on innoissaan aina, kun on juhlat tiedossa ja niitä varten askarrellaan vähintään kaksi viikkoa. Nytkin oli tehty jos jonkinlaista korttia. Juuso sai hienon piirrustuksen, jossa oli koko meidän perhe kukkakedolla auringonpaisteessa. Kääntöpuolella oli Olivian täyttämiä lauseita, kuten Juuso on viisi vuotias. Pappalle tehtiin kortti, johon Olivia oli piirtänyt pappan ajamassa moottoripyörällä, keijun sateenkaaren alla sekä Olivian ja pappan yhteiskuvan, missäs muuallakaan, kuin kukkakedolla. Mä yritin parhaani mukaan piirtää korttiin Muumipapan, mutta myönnettävä se on että mun pieni tyttö on äitiään parempi piirtämään.

Samalla juhlittiin mun isoveljen ja pappan synttäreitä. Pappa tottakai sai myös synttärikortin erikseen, johon Olivia oli taiteillut ison mörön. Äidin avustuksella tyttö kirjoitti mörön mahaan Onnea pappa! Enolleen Olivia piirsi... No kukkakedon tietysti, jossa hän ja A ovat. Korttiin kirjoitettiin myös runo, johon Olivia keksi sisällön. Kanteen piirrettiin yhteistuumin hieno sydän.

Mun ei ole koskaan tarvinnut ajatella, että isä ei olisi itsestäänselvyys. Mutta nyt kun tunnen eroperheiden lapsia ja olen kuullut erilaisia tarinoita, voin vain olla kiitollinen siitä että mulla on isä, joka on ollut aina läsnä. Mun isä on perussuomalainen juntti, joka ei näytä tunteitaan, mutta sen alkukantainen tapa osoittaa rakkautta on parasta. Se suuttuu, kun kuulee mun ajaneen ylinopeutta. Se ei anna mun tehdä asioita, jotka ovat joko vaarallisia tai "vaarallisia", etten loukkaa itseäni. Se soittaa joka viikko ihan muuten vaan, mutta puhelun aikana hän kertoo kaikki omat huolensa ja kyselee vaivihkaa onko mulla kaikki hyvin. Puhelu kestää helposti tunnin, vaikka mitään syytä puhelulle muka ei ollut. Se oireilee, kun mulla on paha olla. Se kyselee mun äidiltä onko äiti ollut mun kanssa tekemisissä. Se tsemppaa piiloviestein. Se kyselee mun perään jos en käy joka lauantai heidän luona...

Kaikilla asiat ei ole näin hyvin ja olen jopa kuullut kommentteja "sulla sentään on isä". Se tuntuu sopivan jokaiseen keskusteluun, jos toinen osapuoli niin haluaa. Joku on väleissä isänsä kanssa, mutta se näkyy väkinäisenä kerran pari vuodessa tapaamisella. Joku taas ei ole isänsä kanssa missään tekemisissä, joko omasta tai isän päätöksestä. Mä tiedän, että mun lapset on saaneet parhaan mahdollisen isän ja isäpuolen. Puolikas isi on Olivialle todella rakas ja yksi parhaista kavereista. Ne on luonteeltaan niin samanlaisia, että joskus epäilen heidän olevan sukua. Tai ehkä seura on tehnyt kaltaisekseen, kun molemmat hyppii pisin seiniä toivoen, ettei äiti näe kun tuikkukipot meinaa lentää sohvapöydältä. Molemmat on äkkipikaisia ja yhtä jääräpäisiä. Jos asiat ei mene juuri niin kuin itse haluaa, koko maailma on ihan super tyhmä ja silloin varsinkin äitin naama on kaikkein ärsyttävin.

Olivia ihailee Juusoa ja leikkisi puolikkaan isin kanssa vaikka vuorokauden ympäri, jos se olisi mahdollista. Molemmilla on ihan yhtä omituiset ja hölmöt jutut.

Olen onnellinen siitä, että mulla on maailman paras isä. Ja olen onnellinen siitä, että mun lapsilla on maailman paras isi. Tiedän, että Juuso ei tule koskaan hylkäämään Joonasta tai Oliviaa. Enää voin vain toivoa, että Olivia pitää omaa biologista isäänsä parhaana isänä. Toivon, että Olivia voi olla isästään ylpeä ja että he ovat ikuisesti hyvissä väleissä.

JOONAS 5KK

Joonas täytti viisi kuukautta jo viikko sitten, mutta tänään vasta oltiin neuvolassa. Rokotuksia siirrettiin nyt viikolla eteenpäin ummetuksen ja siitä johtuvan kiukkuisuuden ja vatsakipujen vuoksi. Poika hymyili niin leveästi neuvolassa, että en halunnut hyvää mieltä riistää pois rokotteilla. Meidän sijaisen sijaiselle se sopi, kun ei rokotteet niin päivän päälle ole. Soitetaan vielä ensi viikolla ja siirretään aikaa, mikäli tilanne ei helpota.

Ollaankin nyt pidetty pari päivää taukoa soseista ja annettu vain luumua, joka ei toistaiseksi ole pojan oloa helpottanut yhtään. Sääliksi käy pientä, kun kipuhuudon jälkeenkään vaippaan ei tule mitään. Haettiin apteekista mallasuutetta, josta olen kuullut "tätä kaikki suosittelee" ja "ei missään nimessä mallasuutetta vauvalle!" -kommentteja. Olen kuitenkin valmis yrittämään kaikkea sallittua, että pojan olisi parempi olla.

5kk mitat (4kk mitat)

Paino 8390g (7860)

Pituus 68,7cm (67,4)

Päänympärys 45,5cm (44,5)

Painoa oli tullut ensimmäistä kertaa maltillisemmin. Vaadittava määrä kuukaudessa on 500g ja poika ylitti sen 30 grammalla. Käyriä katsottaessa sijaisen sijainen takertui pituuskasvuun, jota oli tullut myös maltillisemmin. Joonas on joka toinen kuukausi kasvanut paljon ja joka toinen kuukausi taas vähän vähemmän. Ensi kuussa sitten kuulemma katsotaan, että pituutta tulee tarpeeksi, ettei se ala tasaantua ja mennä keskikäyrän alapuolelle. En viitsinyt sanoa, että en usko meidän pojalla niin käyvän.

"Suloinen poika. Kääntyy. Jokeltelee. Tarttuu esineeseen. Pituuskasvua maltillisemmin, paino noussut +530g. Siirretään rokotukset ensi viikkoon."

Terkka kysyi, jokelteleeko Joonas jo. Oltiin molemmat Juuson kanssa vähän huuli pyöreänä, että miten niin jo? Poika on höpöttänyt täysillä jo pari kuukautta. Kukka, issi ja gaje on lähes jokapäiväisiä sanoja, jotka tosin ei vielä tarkoita mitään. Mutta en pojan höpinöitä enää jokelteluksi kutsuisi. Kääntymisestä oli puhetta. Poika ei montaa sekuntia ole selällään, kun jo seuraavan sekunnin aikana on kääntynyt vatsalleen. Nostaa itseään käsien varaan vatsalla maatessaan ja peppukin noussut muutaman kerran. Terkka naurahti, että poikahan on ihan esimerkillisessä asennossa samalla, kun kyseli yllä mainittuja asioita.

Istumisvalmiuksista oli puhetta. Joonas ei viihdy makuuasennossa enää, varsinkaan sylissä tai sitterissä ollessaan. Heti ponnistaa itsensä istumaan ja saatiinkin lupa istuttaa poikaa, kunhan yhä tuetaan selkää. Selkä oli jo suht suora tutkimusten aikana, mutta vielä ei saa istuttaa itsekseen, kun yläselkä on vähän kyyryssä. Syöttötuoliin saatiin lupa, mutta selkäpuolelle pitää laittaa tyyny.

Kuuden kuukauden neuvola onkin sitten ryhmäneuvola. Olen kuullut siitä hyvää ja huonoa. Joillain kerrotaan itsestäänselviä asioita eikä kukaan osallistu keskusteluun ja joillain on ollut todella hyvä ryhmähenki ja käynniltä on saatu jopa vaunulenkkiseuraa. En siis tiedä mitä käynniltä odottaa, mutta kunhan nyt menen katsomaan millaista siellä on. Tältä alueelta kun en yhtäkään tiedä, jolla olisi kesäkuussa syntynyt vauva, niin ihan kiva edes yrittää tutustua toisiin perheisiin. Vielä en tiedä otanko Olivian käynnille mukaan vai en.

Pitkältä tuntunut päivä on taas selätetty ja pian alkaa viikonloppu. Tuntuu, kuin jotain puuttuisi ja jatkuvasti odotan jotain tapahtuvan. Ehkä muuttokuume on suuri osasyy siihen ja toivon todella, että päästäisiin pian muuttamaan isompaan asuntoon.

SOSEIDEN AVULLA ARKI RULLAAMAAN

Joonaksen osalta ainakin. Ehkä nyt voi jo huokaista helpotuksesta, että ei me enää herätä yöllä tunnin välein syömään. Joonas on tyytyväinen saatuaan päivällä pari kertaa soseita. Pojan ollessa nälkäinen, tarjoan ensimmäisenä rintaa, mutta se ei aina kelpaa. Silloin on aika antaa jotain täyttävämpää.

Yöunia Joonas vetää samalla tavalla, kuin muutama kuukausi sitten. 10-12 tuntia putkeen tekisi myös äidille hyvää. Arkisin Joonas herää Juuson lähtiessä töihin, puoli kahdeksan maissa, valvoo tunnin ja nukahtaa parin kolmen tunnin päiväunille. Viikonloppuna poika nukkuu helposti 14 tuntia yhdellä syötöllä, aina sinne kello kymmeneen asti aamulla.

Oma nukkuminen ehti kärsiä parin kuukauden jatkuvan väsymyksen ja huonosti nukuttujen öiden vuoksi. Yhä on vaikeuksia nukahtamisen suhteen, kun joka hetki aamun herätys lähenee. Mikäli nukahdan ennen puoltayötä, on yö varmasti pilalla. Herään keskellä yötä pirteänä ja valvon muutaman tunnin. Mutta lähes joka ilta, kun kello lyö 23:30, alan valmistella itseäni nukkumaan menoa varten. Sängyssä vilkaisen kelloa ja se on jo puoli 1. Uni ei tule ja vilkaisen taas kelloa. Alkaa ahdistaa ajatus siitä, että aamulla taas väsyttää, kun Olivia herättää ennen kahdeksaa. Saan nukkua seitsemän tuntia, jos nukahdan nyt. Kahden aikaan herää ajatus, että jos vain valvoisi suosiolla koko yön. Sitten väsyttää niin, että päähän sattuu ja lopulta nukahdan. 

Yleensä saan nukuttua maksimissaan neljä tuntia, ennen kuin Joonas herättää syömään. Saan pään takaisin tyynyyn ja juuri nukahdettuani kuuluu Olivian ääni. Ja ei kun ylös.

En olettanutkaan univajeen korjautuvan hetkessä. Tai edes puolessa vuodessa, mutta jatkuva väsymys hidastaa kaikkia arkisia asioita. Siivoamisesta on tullut vaikeampaa. Jopa pyykkien kuivumaan laittaminen tuntuu välillä ylivoimaisen vaikealta. Yritän olla ottamatta liikaa stressiä siivouksesta, mutta olisihan se ihanaa jos koti olisi aina siisti.

Kyllä tämä tästä, pikkuhiljaa. Nyt on taas aika mennä etsimään unta. Hyvää yötä!

HILJAISUUDEN JÄLKEEN

Suunnittelematon blogitauko on tullut päätökseen. Väsymys on painanut liikaa ja kaikki energia on mennyt kodin pyörittämiseen. Illalla sohvalla maatessa ja nauttiessani parista vapaasta tunnista on tullut mieleen blogi, jota pitäisi kirjoittaa. Kone on kuitenkin jäänyt kiinni, enkä ole edes lähtenyt miettimään postausideoita. Luonnoksia löytyy, mutta kirjoitusinspiraatiota ei.

Piti hyväksyä itselle, että pelkkä maito ei enää jatkuvasti kasvavalle pojalle riitä. Yöllä herättiin tunnin välein syömään ja äiti ei nukkunut syvää unta kertaakaan moneen viikkoon. Autolla ajamisesta tuli vaarallista, joten välttelin sitä viimeiseen asti. Sanat katosivat ja pahimmillaan änkytin. Maito eksyi kaappiin mukien sekaan ja vesi ehti haihtua kattilasta ja ruoka palaa pohjaan. Olivia joutui monesti muistuttamaan yksinkertaisista asioista.

Neuvolasta saatiin jo vajaa kuukausi sitten lupa aloittaa soseiden maistelu, mikäli oma jaksaminen kärsii pahasti. Kun väsymys alkoi mennä liiallisuuksiin, päätettiin raskain mielin (=minä päätin raskain mielin) aloittaa maistelu. Ensimmäisen maistiaisen poika sai kolme viikkoa sitten. Perunaa meni ensimmäiset päivät kaksi lusikankärjellistä ja hyvin maistui alun hämmennyksen jälkeen. Siitä pikkuhiljaa lisättiin määriä ja seuraavana maisteltiin bataattia, joka sai aikaan niin kamalan irvistyksen, että sitä ei olla montaa kertaa syöty. Perunaan sekoitettuna se meni jotenkuten.

Seuraava maistiainen ja ehdoton lemppari oli porkkana. Sitä syödään perunan kanssa kaksi kertaa päivässä. Uusin makuelämys on päärynä, joka sai aikaan leveän hymyn. Määrän pikkuhiljaa lisääntyessä myös yöt on alkaneet helpottaa, joka vain varmistaa sen, ettei poika enää pelkällä maidolla pärjää. Pari viime yötä on menty 1-2 syötöllä ja mulla on huomattavasti levänneempi olo. Ei näin suurta univajetta hetkessä korjata, mutta pikkuhiljaa. Ja pääasia on, että pystyn toimimaan normaalisti enkä tunne itseäni jatkuvasti zombiksi. Jaksan siivota ja tehdä ruokaa ihan eri tavalla.

Olivia söi pelkkiä kaupan purkkiruokia, mutta nyt olen innostunut tekemään kaikki soseet itse. Ei siksi, että tietäisin mitä niissä on (vaikka on sekin yksi osasyy) vaan siksi, että haluan tarjota Joonakselle kotiruokaa alusta asti ja maistattaa mahdollisimman paljon erilaisia makuja, jotta myöhemminkin mahdollisesti ruokavalio olisi laajempi kuin Olivialla. Seuraava makuelämys odottaa valmistusta, nimittäin parsakaali. Mielenkiinnolla odotan, kuinka se uppoaa.

Rintamaitoa Joonas saa muutaman kerran päivässä ja on hänelle kuitenkin yhä se ensisijainen ravinnon lähde. enkä ole imetystä lähiaikoina lopettamassa. Poika saa rinnasta paljon lohtua ja minä saan voiman tunnetta ja itseluottamusta sekä saan aina hämmästellä, kuinka paljon voi jotain toista rakastaa.