Palataan ajassa viikko taaksepäin. Viime sunnuntaina vietettiin isänpäivää ja Olivialla oli juhlia enemmän, kuin tarpeeksi. Aamulla hän meni isänsä kanssa pulkkailemaan ja iltapäivällä lähdettiin mun vanhemmille. Olivia on innoissaan aina, kun on juhlat tiedossa ja niitä varten askarrellaan vähintään kaksi viikkoa. Nytkin oli tehty jos jonkinlaista korttia. Juuso sai hienon piirrustuksen, jossa oli koko meidän perhe kukkakedolla auringonpaisteessa. Kääntöpuolella oli Olivian täyttämiä lauseita, kuten Juuso on viisi vuotias. Pappalle tehtiin kortti, johon Olivia oli piirtänyt pappan ajamassa moottoripyörällä, keijun sateenkaaren alla sekä Olivian ja pappan yhteiskuvan, missäs muuallakaan, kuin kukkakedolla. Mä yritin parhaani mukaan piirtää korttiin Muumipapan, mutta myönnettävä se on että mun pieni tyttö on äitiään parempi piirtämään.
Samalla juhlittiin mun isoveljen ja pappan synttäreitä. Pappa tottakai sai myös synttärikortin erikseen, johon Olivia oli taiteillut ison mörön. Äidin avustuksella tyttö kirjoitti mörön mahaan Onnea pappa! Enolleen Olivia piirsi... No kukkakedon tietysti, jossa hän ja A ovat. Korttiin kirjoitettiin myös runo, johon Olivia keksi sisällön. Kanteen piirrettiin yhteistuumin hieno sydän.
Mun ei ole koskaan tarvinnut ajatella, että isä ei olisi itsestäänselvyys. Mutta nyt kun tunnen eroperheiden lapsia ja olen kuullut erilaisia tarinoita, voin vain olla kiitollinen siitä että mulla on isä, joka on ollut aina läsnä. Mun isä on perussuomalainen juntti, joka ei näytä tunteitaan, mutta sen alkukantainen tapa osoittaa rakkautta on parasta. Se suuttuu, kun kuulee mun ajaneen ylinopeutta. Se ei anna mun tehdä asioita, jotka ovat joko vaarallisia tai "vaarallisia", etten loukkaa itseäni. Se soittaa joka viikko ihan muuten vaan, mutta puhelun aikana hän kertoo kaikki omat huolensa ja kyselee vaivihkaa onko mulla kaikki hyvin. Puhelu kestää helposti tunnin, vaikka mitään syytä puhelulle muka ei ollut. Se oireilee, kun mulla on paha olla. Se kyselee mun äidiltä onko äiti ollut mun kanssa tekemisissä. Se tsemppaa piiloviestein. Se kyselee mun perään jos en käy joka lauantai heidän luona...
Kaikilla asiat ei ole näin hyvin ja olen jopa kuullut kommentteja "sulla sentään on isä". Se tuntuu sopivan jokaiseen keskusteluun, jos toinen osapuoli niin haluaa. Joku on väleissä isänsä kanssa, mutta se näkyy väkinäisenä kerran pari vuodessa tapaamisella. Joku taas ei ole isänsä kanssa missään tekemisissä, joko omasta tai isän päätöksestä. Mä tiedän, että mun lapset on saaneet parhaan mahdollisen isän ja isäpuolen. Puolikas isi on Olivialle todella rakas ja yksi parhaista kavereista. Ne on luonteeltaan niin samanlaisia, että joskus epäilen heidän olevan sukua. Tai ehkä seura on tehnyt kaltaisekseen, kun molemmat hyppii pisin seiniä toivoen, ettei äiti näe kun tuikkukipot meinaa lentää sohvapöydältä. Molemmat on äkkipikaisia ja yhtä jääräpäisiä. Jos asiat ei mene juuri niin kuin itse haluaa, koko maailma on ihan super tyhmä ja silloin varsinkin äitin naama on kaikkein ärsyttävin.
Olivia ihailee Juusoa ja leikkisi puolikkaan isin kanssa vaikka vuorokauden ympäri, jos se olisi mahdollista. Molemmilla on ihan yhtä omituiset ja hölmöt jutut.
Olen onnellinen siitä, että mulla on maailman paras isä. Ja olen onnellinen siitä, että mun lapsilla on maailman paras isi. Tiedän, että Juuso ei tule koskaan hylkäämään Joonasta tai Oliviaa. Enää voin vain toivoa, että Olivia pitää omaa biologista isäänsä parhaana isänä. Toivon, että Olivia voi olla isästään ylpeä ja että he ovat ikuisesti hyvissä väleissä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti