maanantai 27. helmikuuta 2017

Itsetehdyt vai kaupan?

Otsikossa luki alunperin itsetehdyt vs kaupan. Tämä, kuten lähes kaikki muutkin vauvan hoitoon liittyvät asiat, aiheuttavat somessa sen kuuluisan paskamyrskyn. Vain oma mielipide on monille oikea ja teit mitä tahansa, teet sen jonkun mielestä väärin. Toiset seuraavat suosituksia hyvinkin tarkkaan, toiset kohauttavat olkiaan moisille ja toimivat maalaisjärjen mukaan. En siis lähde tekemään tai lukemaan mitään tutkimuksia kumpi olisi lopulta parempi vaihtoehto; itsetehdyt soseet vai kaupasta ostetut, sillä en edes usko niillä olevan sen suurempia eroja.

Mulla on kokemusta molemmista. Olivialle en tehnyt yhden ainutta ruokaa itse, ennen kuin tyttö alkoi syödä samoja ruokia mun kanssa. En ole koskaan pitänyt ruoanlaitosta, joten pitkälle yli vuoden ikään O söi pelkkiä kaupan valmissoseita. En koe epäonnistuneeni tai olleeni laiska, vaan yksinkertaisesti halusin tarjota lapselleni hänen ikätasolleen soveltuvaa ruokaa. Siihen kaupan soseet on ihan kelpo vaihtoehto.

Joonaksen synnyttyä puhkuin intoa valmistaa pojalle kaikki ruoat itse. En uskonut ostavani mitään valmiina, mutta niin siinä kävi että hedelmäsoseet tulee lähes kokonaan ostettua kaupasta. Ensimmäiset viikot jaksoin pestä ja pilkkoa vihanneksia, keittää, soseuttaa ja pistää pakkaseen. Enää en jaksaisi sitä rumbaa, mutta pakko se on, kun poika ei kaupan ruokia syö. Hedelmäsoseita saa käytännöllisissä annospusseissa, joita voi kantaa mukana laukussa ja nälän iskiessä antaa pojalle paikasta riippumatta.

O:n aloittaessa soseet, minulle oli tärkeää taata pienelle, hitaasti kasvavalle tytölle tasapainoinen ruokavalio ja kaupan hyllyltä saatavat valmiiksi kootut annokset vaikutti hyvältä vaihtoehdolta. Kukaan ei koskaan kysynyt syökö lapseni purkkiruokaa vai kotitekoista. Ruokien sekaan lisäsin tilkan öljyä ja puuron joukkoon sekoitin reilusti margariinia, jotta tytön paino saatiin nousuun.

J:n aloittaessa soseet halusin olla varma siitä, mitä ruoka sisältää. Lähes ainut tapa tietää 100% varmaksi mitä ruoka sisältää, onkin tehdä ruoat alusta asti itse. Ruokien itse tekeminen on toki työläämpää, kuin valmisruokien ostaminen, mutta ainakin tiedän tasan tarkkaan mitä lapseni suuhun laitan.


Loppujen lopuksi en koe, enkä ymmärrä, tarvetta arvostella kenenkään valintaa siitä, syökö oma vauva kaupan soseita vai itse tehtyjä. Kumpikin vaihtoehto takaa lapselle tarvittavat ravintoaineet, kunhan kotitekoisen ruoan kanssa ottaa huomioon vauvan iän mukaiset vaatimukset.

Kahden lapsen välinen vertailu ei tuota muuta, kuin omia johtopäätöksiä, mutta odotan silti tuleeko pojasta yhtä nirso ruoan suhteen, kuin siskostaan kun vauva-ajan ruokailutottumukset eroaa toisistaan niin merkittävästi.

Hyvää alkanutta viikkoa kaikille!
Muistathan käydä osallistumassa The FamilyBoostin arvontaan täällä

lauantai 25. helmikuuta 2017

Ihana kamala eroahdistus

Voihan eroahdistus tosiaan. Pahin alkaa olla takana, joten aiheesta voi kirjoittaa ilman suurempaa tunnevyöryä. Vajaan parin kuukauden ajan Joonas on ollut äidissään kiinni yötä päivää. Itku tulee, jos äiti katoaa hetkeksikään näköpiiristä. Yöllä käperrytään äidin kainaloon ja tississä roikutaan vähän väliä.


Ihanaa se on siksi, että pieni haluaa olla kiinni äidissä. Ihanaa, kun saan olla lähellä poikaa ja pieni viihtyy sylissä pitkiäkin aikoja. Ihanaa, kun saan nukkua oma rakas vauva kainalossa ja herätä toisen riemunkiljahduksiin sekä märkiin pusuihin. Ihanaa, kun poika ei pysty olemaan hetkeäkään ilman omaa äitiä.

Kamaliin puoliin voisin kirjoittaa täysin samat asiat. Eroahdistus rajoittaa äidin omaa aikaa ja tavallista arkea todella paljon. Ruoanlaitto on vaikeaa, kun toinen roikkuu jatkuvasti lahkeessa ja itkee, kun haluaisi syliin. Poika on otettava joka vessareissulle mukaan ja pelkkä eteisessä käyminen saa huudon aikaiseksi. Se lyhytkin hetki illasta menee pojan vieressä makoiluun, kun pieni ei pysty kymmentä minuuttia pidempään nukkumaan ilman äidin läsnäoloa. Selkä särkee joka päivä enemmän, sillä nukkumaan ei pysty kuin kahdessa eri asennossa eikä kumpikaan niistä ole kovinkaan mukava. Herään monesti yössä kai vain varmistamaan, etten ole liiskannut poikaa.

Edelleen iltaisin saan käydä makkarissa vähintään puolen tunnin välein, mutta kyllä se voittaa menneen. Eroahdistuksen aikaan isi ei kelpaa, kuin leikkikaveriksi. Lohduttaja on äiti, syöttäjä on äiti, nukuttaja on äiti. Jos se ei ole äiti, niin ei ketään ja silloin huudetaan kunnes äiti tulee paikalle.

Unenlaatuun vaikuttaa Joonaksen uudet taidotkin. Jatkuvasti pitäisi seistä ja pinnasängyn laita on paras tuki seisomaan nousemista varten. Ei pienelle voi kuitenkaan olla kiukkuinen kovin pitkään, kun näkee ne maailman onnellisimmat kasvot, jotka käytännössä huutaa "kato äiti, mitä mä osaan!".


Univelka alkaa jo painaa, kun jo pidemmän aikaa on mennyt maksimissaan viiden tunnin unilla per yö. Mutta on tämä kaikki sen arvoista. Nukun sitten viimeistään eläkkeellä (ellen ole ominut lapsenlapsiani)!

perjantai 24. helmikuuta 2017

The FamilyBoost (ARVONTA!)

Yhteistyössä The FamilyBoost

"Koetko, että olet jo pitkään ollut hyvin väsynyt ja tuntuu, että elämä ja vanhemmuus on pelkkää suorittamista? Oletko kadottanut kosketuksen siihen, mitä sinä tarvitset ja haluat elämältä? Haluaisitko nauttia arjesta ja vanhemmuudesta ja kokea, että elämäsi on merkityksellistä ja saat toteuttaa itseäsi?"


Sain upean mahdollisuuden arpoa lukijoilleni itse valitsemani The FamilyBoostin verkkokurssikokonaisuuden. Valitsin VoimaBoostin, joka keskittyy vanhempien tarpeisiin. Tuntuu, että allekirjoittaneen lisäksi moni vanhempi unohtaa pitää itsestään huolta ja perheen hoitamiseen menee kaikki voimat. Jokaisen vanhemman tulisi muistaa huolehtia myös itsestään, jolloin pystyy antamaan kaikkensa myös muille, etenkin perheen pienimmille.

Tiedän monia vanhempia, jotka eivät huolimatta huolestumisesta omaa hyvinvointia kohtaan hae apua arkeen tai omiin päänsisäisiin ongelmiin ja ristiriitoihin. Avun pyytämiseen on aina pieni kynnys, jonka ylittäminen on prosessin vaikein kohta. Moni pelkää saavansa "huono äiti/isä" -leiman otsalleen, toiset taas voivat olla jo niin voimattomia, etteivät edes jaksa hakea apua tai kokevat, ettei sitä heille mistään pystytä tarjoamaan. Ei avun pyytäminenkään aina ole niin yksinkertaista; jos lapset on niin isoja, ettei neuvolakäyntejä ole tai neuvolassa on vastassa aina vähänkin etäinen terveydenhoitaja, on vaikeaa saada suu auki. Tiedän sen omasta kokemuksesta.

The FamilyBoostin verkkokurssit ovat lähelläsi, olit sinä sitten missä tahansa. Sieltä saat tukea ja apua, sekä mikä parasta; vertaistukea muilta samassa tilanteessa olevilta vanhemmilta! Verkkokurssilla sinua opastavat myös The FamilyBoostin psykologit, jotka auttavat sinua ammattilaisen näkökulmasta.

The FamilyBoostin verkkokurssit ovat siis aina lähelläsi, helppo vaihtoehto avun ja tuen saamiseen, sekä halvempia kuin yksityisellä psykologilla käyminen!

Mikäli samaistuit vähääkään ja haluat voittaa itsellesi 3.3.2017 alkavan VoimaBoosti verkkokurssikokonaisuuden, jätä kommenttiosioon sähköpostiosoitteesi! Minuun voi ottaa yhteyttä myös sähköpostilla osoitteeseen katuvalojenalla@hotmail.com.

VoimaBoosti verkkokurssin (arvo 99€) arvonta päättyy 1.3. klo 23:59.

torstai 23. helmikuuta 2017

TESTISSÄ MUKSUN SOSEET

Yhteistyössä Muksu


Joonas on tottunut syömään kotitekoisia ruokia, joten me ollaan jollain tavalla huonoja kertomaan kaupan hyllyltä löytyvien ruokien mausta. Merkillä ja sisällöllä ei ole väliä, sillä ainoastaan äidin tekemä sose kelpaa. Mutta hedelmäsoseet kelpaa kaupan hyllyltäkin.


Olivia söi pelkästään kaupan soseita ja kaikki kelpasi. En silloin kiinnittänyt ikäsuositusta tarkemmin huomiota soseiden sisältöön, mutta nykyään luen ravintosisällön tarkkaan, vertailen eri merkkejä ja ostan ainoastaan sokeroimattomia tuotteita.

Siksi mukaan kaupasta lähtee useammin Muksun sose, kuin muu vastaava tuote eri valmistajalta. Jokainen käteeni osunut Muksun hedelmäsose on ollut sokeroimaton. Samaa ei voi sanoa monesta muusta merkistä. Purkki toisensa jälkeen petyn, kun ainesosissa mainitaan lisätyn sokerin määrä. Siksi Muksu onkin ollut alusta asti luottomerkkini; tiedän varmaksi, että kyseisessä purkissa ei ole lisättyä sokeria, jota mielestäni vauvojen - tai edes pienten lasten - ei ole tarpeellista saada. Säästän kauppareissulla aikaa, kun ei enää tarvitse vertailla purkkitolkulla soseiden sisältöjä.


Yllätyksenä minulle tuli, kun jokaisessa 4kk+ (hedelmä)sosepurkissa luki Täysimetyssuositus 6kk. Asia, joka hyvin todennäköisesti jakaa mielipiteitä. Imetysvastainen esikoisen äiti Anni olisi varmasti nyrpistänyt nokkaansa ja vastahakoisesti pistänyt tuotteen ostoskärryyn, mutta nyt nuo sanat saivat hymyn huulille.

Tuotteisiin on lisätty C-vitamiinia ja ainesosia lukiessa ensimmäisenä mainitaan hedelmä - ei vesi. Muksun soseissa ei ole lisättyjä väri- tai makeutusaineita.

Muksun soseet maistuvat meillä sellaisenaan tai puuron sekaan laitettuna. Aamu-, väli- sekä iltapalan päätähtenä toimiikin usein kaapista löytyvä hedelmäsose, jota on helppo alkaa vain lusikoida ilman sen kummempia kevätjuhlaliikkeitä. Meillä kun on usein, varsinkin iltaisin, kunnon hulinat päällä, joten on ihanaa kun ei tarvitse nähdä yhtään vaivaa ruoanlaiton eteen, jos sille ei ole aikaa. Oliviakin on aina apajilla odottamassa omaa osaansa Joonaksen ruoista, sillä on ne soseet vaan niin hyviä.

tiistai 21. helmikuuta 2017

KOIRAKUUMETTA

Saatiin tänään kunniatehtäväksi hoitaa mun isoveljen ja tämän avovaimon koiraa. Pentu on yksin oloa protestoidessaan tuhonnut koko veljeni kodin ja näin he päättivät tuoda pojan meille päiväksi hoitoon. Kaikkia jännitti ja avovaimo J kuulemma eilen illalla vielä mietti, että onko tämä sittenkään hyvä idea.

Poika pyöri ensimmäisen vajaan tunnin meidän kotia ympäri, haisteli paikkoja ja pari kertaa kävi ovella vinkumassa. Pikkuhiljaa pieni alkoi rentoutua ja tuli jo hakemaan rapsutuksia ja leikki Olivian kanssa. Joonaskin oli kovin kiinnostunut suuresta valkoisesta koirasta, mutta pysytteli mielellään turvallisen välimatkan päässä. Koira kävi välillä antamassa märkiä pusuja Joonakselle, mutta itkuksihan se meni. Oliviakin jännitti ja vähän jopa pelkäsi aluksi. Koira kun on Olivian korkuinen ja todella leikkisä.


Päätettiin ennen lounasta mennä ulos, jotta kaikki kolme saisivat vähän purkaa energiaa. Ihana aurinkoinen pakkasilma olikin täydellinen ulkoilusää. Pieni ADHD koira loikki innoissaan pitkin nurmikkoa ja Olivia loikki perässä vähintään yhtä innoissaan.

Päivä meni nopeasti ja pian poika haettiinkin jo kotiin. Olin odottanut päivän olevan täysi katastrofi, mutta meillä menikin todella hyvin! Kahden komennettavan sijasta oli kolme ja yhden "syön kaiken eteen tulevan" sijaan oli kaksi, mutta ilman suurempia tuhoja selvittiin.

Olivia jäi hetkeksi itkemään koiran perään ja vielä ennen nukkumaanmenoa kysyi, koska näkee pojan seuraavan kerran. Seuraavaa kertaa jää myös odottamaan yksi koirakuumeinen äiti. Koira tuo lasten lisäksi niin paljon iloa ja eloa päivään, mutta jotenkin eri tavalla. Ja sitä jään kaipaamaan tämän päivän päätteeksi.

Auttamatta on kuitenkin selvää, että isolle koiralle meidän 59,5 neliöinen koti (asuntoesittelyä on muuten luvassa kevään aikana täällä blogin puolella) on aivan liian pieni. On paljon asioita, joita odottaa mutta niin kuin sanonta kuuluu hyvää kannattaa odottaa.

lauantai 18. helmikuuta 2017

LAPSILUKU TÄYNNÄ?

Olen aina haaveillut kahdesta lapsesta, mutta en ole sen kummemmin ajatellut, kuinka paljon lapsia haluan. En ole siis myöskään koskaan ajatellut, milloin lapsia on liikaa.

Viime aikoina olen alkanut miettiä, milloin meidän lapsiluku on täynnä. Nyt kun mulla on kaksi lasta, en pidä yhtään huonona ajatuksena että saisin kolmannen. Päinvastoin, me ollaan Juuson kanssa jo alustavasti päätetty ajankohta, kun aletaan yrittää kolmatta lasta.



Tällä hetkellä kaksi lasta on ihan täydellinen määrä, välillä ehkä jopa hieman liikaa kun kädet loppuu kesken. Kolmas ei siis tähän kuvioon sopisi, eikä varsinkaan raskaus. Mulle raskaus on molempina kertoina tarkoittanut neljän seinän sisällä olemista alusta loppuun. Huimaus ja heikotus ei anna armoa ja kaupassa käyminenkin on suuri haaste, kun silmissä pimenee, kylmä hiki valuu selässä ja tärisyttää koko kroppaa. Seinät kaatuu päälle, eikä jalat kanna.

Keskusteltuamme Juuson kanssa kolmannen lapsen hankkimisesta, Juuson mielipide tuli nopeasti selväksi. Vaikka heti. Järjellä ajateltuna vaikka heti ei ole vaihtoehto. Mulla alkaa viimeinen lukuvuosi elokuussa ja haluaisin vihdoin saada päättötodistuksen. Ammatin hankkiminen tähän väliin on se vaihtoehto, josta en enää luovu. Minulla on seitsemän kuukautta opintoja jäljellä ja sen jälkeen pääsen töihin. Juuri ennen valmistumistani on pääsykokeet ammattikorkeakouluun, jonne haen seuraavaksi. Töitä aion tehdä, kunnes minulle opiskelupaikka (toivottavasti joskus) myönnetään.


Entäs sitten, kun on kolme lasta? Pystynkö hyväksymään sen, että kolmas on samalla viimeinen? En enää koskaan saa kokea synnytystä tai vauvavuotta. Enkä siinä vaiheessa ole täyttänyt edes 30:tä (mikäli kaikki menee suunnitelmien mukaan). Onko neljäs lapsi täysin poissuljettu ajatus? Kolmannen lapsen jälkeen käyn töissä ja toivottavasti pian sen jälkeen pääsen jatko-opiskelemaan itselleni unelmieni ammatin.

En ole koskaan ajatellut miltä tuntuu elää ihan normaalia perheenäidin arkea. Arkea, johon ei enää ole koskaan luvassa vauvan tuoksua. Mennään töihin ja lapset kouluun. Käydään vanhempainilloissa, joulujuhlissa ja kevätjuhlissa, viedään lapsia harrastuksiin. Suunnitellaan lomamatkaa kesäksi. Joka hetki lapset kasvaa ja kakkuun lisätään vuosi vuodelta enemmän kynttilöitä.

Tällä hetkellä kuitenkin vaikuttaa siltä, että meidän lapsiluku on täynnä kolmannen synnyttyä. Toki mä haluan jäädä elättelemään toivoa vielä siitä neljännestä lapsesta. Ehkä sitten joskus tulevaisuudessa, kun nuorimmainenkin on jo koulussa. No nyt menen hieman asioiden edelle, mutta sitä se haaveileminen teettää.


Jos nyt ensin keskitytään ihan tähän lähitulevaisuuteen, nimittäin ensi vuoteen. Silloin on luvassa muutakin, kuin mun erittäin pitkään odotettu valmistuminen. Nimittäin mun ja Juuson häät! Olemme pitäneet päivämäärän salassa kaikilta paitsi bestmanilta, joka ei antanut asian olla, enkä raskaana suutuspäissäni enää kestänyt kännistä utelua. Bm meni ja kirjoitti päivämäärän puhelimeensa, ettei unohda sitä. Muutamaa päivää myöhemmin hän kysyi, että koskas ne meidän häät sitten on. Tähän ei voinut kuin nauraa, että selaapa puhelimesi kalenteria.

Nyt kun olen alkanut häitä suunnitella yksityiskohtaisemmin, olen muutamalle kertonut suuren päivän olevan ensi vuonna. Tarkemman ajankohdan vieraat saavat tietää vasta, kun kutsu löytyy postien joukosta. Tämä on melkein yhtä hauskaa, kuin Joonaksen nimen salassa pitäminen, kunnes pappi sen sanoo!

Häistä on luvassa paljon postauksia. Ehkä täällä, ehkä erillisessä blogissa, en tiedä vielä.

Aurinkoista lauantaita kaikille!

sunnuntai 12. helmikuuta 2017

JOONAS 8KK

Perjantaina Joonakselle tuli ikää jo kahdeksan kuukautta! Samana päivänä oli 8kk neuvolalääkäri. Lääkärin nähtyään Joonas hymyili ja vilkutti, mutta tutkimusten aikana poika katseli lääkäriä hyvin tarkkaan.

Poika kasvaa niin tasaisesti, ettei lääkärillä ollut mitään pahaa sanottavaa. Kahdessa kuukaudessa vaadittava painonnousu on 800 grammaa ja pojalla on tullut painoa täsmälleen sen verran. Sydän-, vatsa- ym. tutkimuksissa kaikki oli ok.

8kk mitat (6kk mitat)
Paino 9850g (9050)
Pituus 73,6cm (70,7)
Päänympärys 47,7cm (46,3)

Neuvolassa juteltiin Joonaksen uudesta rytmistä ja vaikeista illoista. Tällä hetkellä meillä on pahin eroahdistus menossa ja illat on todella vaikeita. Viimeiset pari viikkoa Joonas on nukkunut meidän sängyssä, sillä muuten öistä ei tule mitään. Mikäli en illalla makoile Joonaksen kanssa meidän sängyssä puoleen yöhön asti, makkarissa saa ravata koko illan pahimmillaan kahden minuutin välein.

Poika havahtuu todella usein siihen, että äiti ei olekaan vieressä ja silloin alkaa huuto. Toki rauhoittumiseen vaaditaan yleensä pelkästään äidin naaman näkeminen, mutta oma aika illasta kärsii pahasti, kun jatkuvasti odotan kauhulla milloin pitää taas nousta ja milloin ei enää pelkkä läsnäolo riitäkään.


Viimeiset kaksi iltaa olen yrittänyt jälleen totuttaa Joonasta omaan sänkyyn. Eilen vietin puoli tuntia makuuhuoneessa pinnasängyn vieressä, välillä heilutellen Joonasta takapuolesta, välillä (lue: noin sata kertaa) laittaen pojan takaisin kyljelleen. Yllättävän helposti pieni nukahti ja nukkuikin reilun tunnin putkeen! Näin yritän saada poikaa opetettua siihen, että hän itsenäisesti nukahtaisi omaan sänkyyn ja nukkuisi yönsä paremmin, kun ei ole nukahtamishetkellä ollut äidin sylissä ja herätessään iskee hätä, kun äiti ei ole edes vieressä.

Olivian opetin omaan sänkyyn tytön ollessa neljän kuukauden ikäinen. En edes muista kuinka pitkään siinä meni, mutta muistan ikuisesti kuinka rankkaa se oli. Oltiin juuri muutettu kahdestaan asumaan, joten hoidin nukutuksen joka ilta yksin. Mutta siitä selvittiin, joten enköhän selviä tästäkin kun tällä kertaa on mies auttamassa. Vaikka eroahdistukseen ei isä auta, mutta ainakin on joku äitiäkin piristämässä ja lohduttamassa.


Joonas opettelee jatkuvasti uusia taitoja. Alkuviikosta poika oppi konttaamaan ja nyt noustaan jo karhukävelyasentoon. Poika yrittää kovasti nousta seisomaan ja hermot menee, kun ei ihan vielä pääsekään. Mutta ei sekään kaukana ole. 

Aika menee ihan liian nopeasti ja seuraava neuvola onkin vasta 1-vuotiaana.