tiistai 21. helmikuuta 2017

KOIRAKUUMETTA

Saatiin tänään kunniatehtäväksi hoitaa mun isoveljen ja tämän avovaimon koiraa. Pentu on yksin oloa protestoidessaan tuhonnut koko veljeni kodin ja näin he päättivät tuoda pojan meille päiväksi hoitoon. Kaikkia jännitti ja avovaimo J kuulemma eilen illalla vielä mietti, että onko tämä sittenkään hyvä idea.

Poika pyöri ensimmäisen vajaan tunnin meidän kotia ympäri, haisteli paikkoja ja pari kertaa kävi ovella vinkumassa. Pikkuhiljaa pieni alkoi rentoutua ja tuli jo hakemaan rapsutuksia ja leikki Olivian kanssa. Joonaskin oli kovin kiinnostunut suuresta valkoisesta koirasta, mutta pysytteli mielellään turvallisen välimatkan päässä. Koira kävi välillä antamassa märkiä pusuja Joonakselle, mutta itkuksihan se meni. Oliviakin jännitti ja vähän jopa pelkäsi aluksi. Koira kun on Olivian korkuinen ja todella leikkisä.


Päätettiin ennen lounasta mennä ulos, jotta kaikki kolme saisivat vähän purkaa energiaa. Ihana aurinkoinen pakkasilma olikin täydellinen ulkoilusää. Pieni ADHD koira loikki innoissaan pitkin nurmikkoa ja Olivia loikki perässä vähintään yhtä innoissaan.

Päivä meni nopeasti ja pian poika haettiinkin jo kotiin. Olin odottanut päivän olevan täysi katastrofi, mutta meillä menikin todella hyvin! Kahden komennettavan sijasta oli kolme ja yhden "syön kaiken eteen tulevan" sijaan oli kaksi, mutta ilman suurempia tuhoja selvittiin.

Olivia jäi hetkeksi itkemään koiran perään ja vielä ennen nukkumaanmenoa kysyi, koska näkee pojan seuraavan kerran. Seuraavaa kertaa jää myös odottamaan yksi koirakuumeinen äiti. Koira tuo lasten lisäksi niin paljon iloa ja eloa päivään, mutta jotenkin eri tavalla. Ja sitä jään kaipaamaan tämän päivän päätteeksi.

Auttamatta on kuitenkin selvää, että isolle koiralle meidän 59,5 neliöinen koti (asuntoesittelyä on muuten luvassa kevään aikana täällä blogin puolella) on aivan liian pieni. On paljon asioita, joita odottaa mutta niin kuin sanonta kuuluu hyvää kannattaa odottaa.

5 kommenttia:

  1. EI kannata ikinä ottaa koiraa, kiva kaveri mutta sotkee ja karvottaa kaiken ja se ikiuneen nukutus vasta kamalaa onkin.
    -kokemusta minulla on 16,5 vuotta ja sitten 2 vuotta koirista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kuulostat ihan mun äidiltä! :D Mun koira asuu vanhempieni luona ja poika täyttää toukokuussa jo 10 vuotta :) Poika on syönyt yhden lipaston reunan ja ennen sisäsiistiksi oppimista sai muutamat sotkut aikaan. Pitkäkarvainen koira kyllä varistaa karvaa enemmän, kuin tarpeeksi, mutta on se silti yksi rakkaimmista.

      Koiran menetys on varmasti todella vaikea paikka! :( mulla on kokemusta viiden marsun ja kolmen hamsterin hautaamisesta sekä yhden chinchillan toiseen perheeseen muuttamisesta ja kaikkien kohdalla ollut todella rankkaa

      Poista
    2. Luopuminen on aina kamalaa, mut ei kaikki koirat sotke eikä kaikista lähde karvaa sotkevasti, jos se karva ei uusiudu jatkuvasti. :) 22 vuodessa ehti olee neljä koiraa.

      Poista
  2. Mä haluisin just kans yhden paimenkoiran, mut kolmen pienen lapsen kanssa ei todellakaan ois aikaa kouluttaa pentua saati sit jatkaa sitä aikuisen kanssa ja lisätä siihen kaikki aktiviteetti mitä sellanen vaatii... Ehkä 10 - 15 vuoden päästä sit. 🙈

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli toi päivä kyl ihan eri tavalla rankka :D ei tosiaan olis aikaa meilläkään kouluttaa ja niin kauan ku kerrostalossa asutaan, nii aika toivotonta. Talvellaki ensin lapsille vaatteet päälle ja sit vasta pääsee ulos, nii en ehkä jaksais monta kertaa päivässä :D joskus sitte!

      Poista